Aku Ankka Tarjous

aku ankka tarjous

Aku Ankka lehti on suomalaisten kestosuosikkeja. Akun toilailuista ja seikkailusta ovat jo vuosikymmenien ajan nauttineet niin perheen nuorimmat kuin vähän vanhemmatkin

Uusi lehti ilmestyy joka keskiviikko. Lehdessä on Aku Ankan lisäksi monia muita tunnettuja hahmoja, kuten Hessu, Mikki ja Iines Ankka, unohtamatta tietenkään Akun rakkaita veljenpoikia

Aku Ankalla onkin laaja kannattaja joukkonsa, joten ei mikään ihme miksi Aku Ankka tarjouksetkin ovat niin etsittyjä. 

Aku Ankka lehti on kestosuosikki

Aku Ankka on ehkä eräs suosituimmista Suomessa ilmestyvistä lehdistä, ja sillä on edelleen reilusti yli miljoona lukijaa joka viikko. Tämä on kova saavutus, sillä lehtien lukijamäärät ovat elektroniisen viihteen myötä laskeneet lähes kaikilla lehdillä. Mikä on siis Aku Ankan salaisuus?

Eräs syy on varmasti se, että Aku Ankan parissa on kasvanut jo lähes kolme sukupolvea. Ensimmäiset numerot ilmestyivät Suomessa jo 1951, joten rupeaa olemaan jo melkein harvinaista, että ihminen ei olisi nuorempana tätä lehteä lukemaan päässyt.

Lehti on kuitenkin muuttunut sitten alkuaikojen jossakin määrin. Käsikirjoittajat ja piirtäjät ovat vaihtuneet, ja lehteen on ilmestynyt paljon uusia hahmoja Aku Ankan ja Mikki Hiiren rinnalle. Eräitä tunnetuimpia ovat mm. Iines Ankka, Hannu Hanhi, Karhukopla, Kroisos Pennonen ja Superhessu.

Ehkäpä kuitenkin merkittävin syy tämän lehden valtavaan lukijakuntaan on se yksinkertainen fakta, että tämä lehti puree niin nuoreen kuin vanhempaankin. Harvoja lehti lukee mielellään niin iäkkäät seniorit kuin perheen nuorimmatkin. Aku Ankka lehti on tässä onnistunut, joka on eräs sen suosion suurista syistä.

Toinen merkittävä syy on varmasti se, että Aku Ankka on onnistunut siirtymään digitaaliaikaan paremmin kuin monet muut lehdet.​ Sen Lataamo -nimellä kulkeva palvelu on nimittäin yksi parhaista, mitä tulee lehtien tilauslahjoista.

Sen avulla voit lehden tilaajana lukea netin kautta lähes kaikki koskaan julkaistut Aku Ankka tarinat, ja vielä Suomeksi! Se onkin uskomattoman hyvä palvelu kaikille ankkojen faneille, jonka ansiosta lukeminen ei lopu kesken seuraava numeroa odotellessakaan.

Aku Ankka itselle tai lahjaksi

Aku Ankkaa tilataan paljon lahjaksi, sillä se on toinen erittäin turvallinen lahjalehti Seura lehden lisäksi. Harva voi sanoa rehellisesti pettyvänsä, jos heille hankkii Aku Ankka lehden tilauksen lahjaksi.

Monesti erityisesti lapsille hankitaan tämän lehden tilaus, sillä lähes kaikki lapset rakastavat Akun toilailuja lehden sivuilla. Lisäksi tätä ajatellen Aku Ankkaa on saatavilla helposti määräaikaisena tilauksena, jolloin tilaus loppuu automaattisesti ilman toimenpiteitä sovitun ajanjakson jälkeen. Näin se on helppo antaa lahjaksi, ilman että tarvitsisi pelätä tilauksen jatkumista vuodesta toiseen.

Parhaan tarjouksen saa yleensä netistä, ja koska ne vaihtuvat melko usein, kannattaa niiden kanssa olla tarkkana. Jos nykyinen tarjous ei houkuta, kannattaa odottaa hetki ja katsoa millainen seuraava tarjous on.

Click Here to Leave a Comment Below

Leave a Reply: